Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
97292 kpl

Esittely ~ Vähän meistä

meidan_jengi.jpg
 
~ cockeriharrastusta vuodesta -86 ~
~ pienimuotoista kirjavien kasvatusta kotioloissa vuodesta -98 ~
~ trimmaukset, myös näyttelyyn  ~

Ensimmäiset cockerimme olivat yksivärisiä uroksia, joista mainittakoon punainen "Osku" SF JVA Finnparadise Grandi tuli meille syksyllä -86. Se oli otettu kahden hengen perheeseemme "vain seuraksi", mutta ennen, kuin huomasimmekaan olimme jo spanielitoiminnassa aktiivisesti mukana, alkuun erilaisissa kerhotapahtumissa ja pian taipumuskokeiden kautta jäljestämisharrastuksessa. Oskun myötä lähes koko harrastustoimintamme siirtyi koiriin ja niihin läheisesti liittyviin asioihin, kuten mm. trimmaamiseen ja ompelutöihin, meidät on kuluneina vuosina nähty usein erilaisissa tapahtumissa sekä kokeissa toimitsijan tehtävissä sekä osallistumassa niihin omien koiriemme kanssa.

Ensimmäinen kirjava narttu meille tuli tammikuussa -94, blue roan tan, "Nana" FIN JVA Davico Secret Hunter, joka onkin pikkuruisen kennelimme alku, kennelnimen Nightlane´s saimme vuonna -96. Ensimmäinen Nightlane´s pentue syntyi kevättalvella vuonna -98. Kasvattejamme on syntynyt, vuoteen 2009 mennessä, kahdeksan pentuetta. V. -06 toimme Puolasta Bleper´s Tattoon "Taican", sen jälkeläiset näkyvät T-pentueessa. 2010 toimme Venäjältä orange roan pojan Alen Ashen Happy Day "Dennyn" aika näyttää saammeko joskus pojan jälkeläisiä :)

Koiriemme kanssa on harrastettu tokoa-, jäljestystä-,  kanalinnun- ja myös jäniksen metsätystä, näyttelyissä meidät tapaa silloin tällöin, koeharrastuksemme on jäänyt yhden vuosittaisen kokeen järjestämiseen. 

nkym_eteln.jpg

Sydäntämme lähellä on cockerin rodunomainen harrastustoiminta ja pyrimme saamaan mahdollisimman moni kasvattimme toimintaan mukaan. Kasvattimme ovat saaneet hienoja tuloksia jäljestyspuolella: Ensimmäinen Nightlane´s kasvattimme saavutti FIN JVA:n arvon vuonna -03 "Pipsa" Nightlane´s Lonely Hunter, aikoinaan Pipsa pääsi isäntänsä kanssa mukaan myös käytännön työhön etsimään haavoittunutta hirveä. Nyt vuoteen 2010 mennessä Nightlane´s jälkivalioita on viisi, Pipsan lisäksi Pietu, Ella, Garbo ja Poju.  Kaksitoista Nightlane´s kasvattia on läpäissyt taipumuskokeen hyväksytysti. Ensimmäinen Suomen muotovalio tuli Sulosta, joka on myös Eestin ja Venäjän valio.

Kasvatustyömme on hyvin pienimuotoista ja sellaisena haluamme sen pitääkin. Tavoitteet ovat kuitenkin korkealla, saada aikaan hyväluonteisia, terveitä ja onnellisia cockereita ja ennen kaikkea tyytyväisiä omistajia, jotka tarjoavat koirilleen mahdollisimman rodunomaisen elämän, vaikkei koesuorituksiin tähdättäisikään. Pyrimme tarjoamaan kaikille kasvattiemme perheille mahdollisuuden saada opastusta niin jäljestyksessä, metsästyksessä, kuin myös tapa- ja näyttelykoulutuksessa sekä turkin hoidossa ja trimmauksessa.

Pennut kasvavat kotioloissa ja saavat mukaansa kattavan tietopaketin, joka sisältää tietoa mm. cockerin alkeiskoulutuksesta, ruokinnasta, ensiavusta ja sairauksista, turkinhoidosta ja trimmauksesta, tietoa kokeista, näyttelyistä ym. Olemme aina kasvattiemme omistajien käytettävissä eli tarjolla on ns. "24h/vrk käyttötuki", haluamme seurata kasvattiemme elämää myös luovutuksen jälkeen ja toivomme yhteydenpidon säilyvän jokaisen pennun ja sen perheen kanssa läpi koko koiran elämän. Suuri onni meille on, että monista kasvattiemme omistajista onkin tullut vuosien myötä myös hyviä ystäviämme. 

mntykeidas.jpg

Olemme jäseniä seuraavissa yhdistyksissä:
SuKoKa ry, Suomen Kennelliitto ry, Cockerspanielit ry, Lounais-Hämeen Kennelkerho ry ja Etelä-Hämeen Koirakerho ry

 

Näyttelyissä ja kokeissa käyneillä kasvateillamme omat sivut, joille pääset Nightlane´s otsakkeen alta pentue-sivuilta klikkaamalla koiran nimeä.

 logo_sk_jalostusjarj.gif

Klikkaamalla logoa pääset lukemaan pentueidemme tiedot KoiraNetistä.